maanantai 1. huhtikuuta 2013

Koirakoulu Kompassin taipparikurssin maastotreenit

Nyt on emännällä iloinen mieli! Tänään olimme siis Vihdissä, Niemenkylän kartanon metsissä Santtu Narkilahden johdolla harjoittelemassa taippareita varten.
Ryhmässämme oli kaksi pientä ruskeaa labbista (siskokset Tessa ja Pihka), yksi musta labbis ja kaksi flattia. 
Treenit alkoivat kouluttajan alkupuheenvuorolla (kuten taipparitkin alkavat tuomarin alkusanoilla). Tässä siis matkittiin taippareiden sosiaalisen käyttäytymisen osa-aluetta. Santtu kävi puheidensa lopuksi vielä tervehtimässä jokaisen koirakon. Meidän Tessa huolehti taustaäänistä ja kiljui minkä kerkesi. Tässä vaiheessa minua vielä hävetti, kun eihän siitä puheesta meinannut kukaan mitään kuullakaan Tessan kimeä-äänisen haukun takia..

Varsinaiset harjoitukset aloitettiin riistaan tutustumisella ja me saimme Tessan kanssa olla ensimmäisiä. Tessa ei ole riistaa nähnyt koko talvena (lukuunottamatta yhtä raadeltua varista), ja se näkyi koiran käyttäytymisessä. Ensin kokeiltiin helppoa lyhyttä noutoa lokilla -> Tessa syöksyi lokille, mutta jäi sinne ihmettelmään ja närppimään sitä. Sitten heitettiin varis, jota Tessa jo hieman yritti ottaa suuhunsa, muttei sitten kuitenkaan ottanut. Lopuksi kokeiltiin vielä fasaania, jolla kävi sama juttu. Ei nouda.

Tähän Santtu ehdotti, että tehtäsiin kuitenkin neljän variksen hakuruutu, koska Tessa oli hakua syksyllä ehtinyt tekemään onnistuneesti. Ja niinhän se pieni ruskea meidät yllätti: kaikki neljä varista palautuivat käteen asti, ja Santulta saatiinkin kehuja hakutyöskentelystä. :D

Sitten Tessa sai lepotauon sillä aikaa kun muut ryhmäläiset tekivät vastaavat jutut. Tämän jälkeen oli vuorossa kanijälki ja laukaukset. Ensimmäinen laukaus tuli n. 100m päästä, seuraava 50m etäisyydeltä ja viimeinen koiran vierestä. Mitään muuta reaktiota ei koirasta huomannut kuin, että huutokonsertti lakkasi kuin napista painamalla ensimmäisen laukauksen jälkeen. 
Ja sitten oli se jälki, se pahamaineinen viimeinen hylkäävä jälki. Tessalle olen yrittänyt opettaa tuota "jälki" -käskyä talvella sen seuratessa omatoimisesti kaninjälkiä (koska taippareissakin koira joutuu omatoimisesti jäljen selvittämään), ja nyt huomasin että oppia on mennyt perille. Tessa sähelsi kuten aina, kunnes osoitin maahan ja sanoin sille "jälki". Heti alkoi nenä värisemään ja nuuskuttamaan ja sitten se olikin menoa suoraan kanille. Kanin luona tuli taas se sama epäröinti, pillitin luokse jolloin Tessa teki pienen ringin kanin ympäri, sitten pillitin uudestaan... ja sitten se nappasi sen suuhunsa ja tomerasti toi yli hankien ja korkeiden kinosten :D Voi sitä onnen päivää!!

Lopuksi Santtu piti koko ryhmälle vielä "pillisulkeiset". Eli harjoiteltiin pilliin puhaltamista, tekniikkaa jne. Puhuttiin pysäytyskäskyn ja lähihakupillityksen opettamisesta ja niiden eri variaatioista. Santtu näytti vielä Bitterillä tuota lähihakua ja pysätyksen, sekä miten niitä kannattaisi treenata. Ne tekniikat löytyy myös Santun omasta blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti