sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sitä saa, mitä vahvistaa - Heiluvan Hännän koulutusluennolla

Eilen istuskelin muutaman tunnin kuuntelemassa eläintenkouluttaja, ongelmakoirakouluttaja Miira Rauhamäen (Heiluva Häntä) Koulutuksen perusteet luentoa.

Luennon alussa mainostettiin muutamia kirjoja, joita jo omastakin kirjahyllystä löytyi: Tuire Kaimion Pennun kasvatus ja Koirien käyttäytyminen sekä Tommy Wirenin Onnistu koirasi koulutuksessa.

Heiluva Häntä kouluttaa koiria positiiviseen vahvistamiseen ja operanttiin ehdollistamiseen perustuvalla metodilla, jossa ei-toivottu käytös jätetään huomiotta ja ennalta ehkäistään ympäristöä ja harjoitustilanteita kontrolloimalla. Lue lisää täältä!

Taika ja Tessa on molemmat koulutettu alusta alkaen näin hyvin tuloksin, joten itse kyllä lämpimästi suosittelen! Itselle ei kauheasti tullut uutta tietoa, mutta oma näkemys koirien kouluttamisesta positiivisin menetelmin vahvistui ja pääsin kysymään muutamia tarkennuksia omien koirien koulutukseen liittyen.

Eläin oppii kaiken aikaa 24/7 yrityksen jaerehdyksen kautta, ei siis pelkästään silloin, kun itse päätämme, että nyt tehdään pienet treenit. Eläin myös käyttäytyy koko ajan kaikissa tilanteissa niin kuin se kokee itselleen kannattavimmaksi.

Ideaalinen oppimistilanne suunnitellaan huolellisesti etukäteen, mietitään eläimen käytöstä edeltävät tapahtumat (esim. häiriöiden karsinta sermein) ja mietitään käytös jota halutaan vahvistaa (ihminen TAI ympäristö vahvistaa).

"Training bubble", jossa koira on koko ajan joko treenissä, kuljetuksen alaisena fyysisesti kiinni ohjaajassa tai odotuspaikassa. Tällä ehkäistään esim. maan haistelua, toisten tuijottelua, hihnakiskomista tai haukkumisen vahvistumista.

Luennolla puhuttiin myös "johtajuudesta": Eläimelle hyvä kouluttaja/johtaja luo turvallisuuden tunteen luottamuksella, johdonmukaisuudella, tuntemalla koulutuksen perusteet, olemalla kannustava/palkitseva, ei käytä väkivaltaa, on rauhallisen itsevarma, antaa rakkautta ja luo rajoja, opettelee koirien elekielen. Hyvä kouluttaja/johtaja myös huolehtii 5 perustarpeesta: oikeudesta olla kärsimättä janoa tai nälkää, oikeudesta miellyttävään elämään, vapaudesta elää ilman tarpeetonta kipua, loukkaantumisia ja sairauksia ja vapaudesta elää ilman pelkoa ja stressiä.

Hyvä "johtaja" on resurssien portinvartija. Hän vahvistaa toivomansa käytöksensä palkitsemalla, muokkaa ympäristöä ja käyttää palkkioina sellaisia asioita, mitä eläin itse haluaa. Hyvä johtaja ehkäisee ei-toivotut asiat niin hyvin kuin mahdollista suunnittelemalla ja muokkaamalla ympäristöä (liina, aitaus, sermi, koiraportti..). Hyvä johtaja kouluttaa eri tilanteisiin tietyt peruskäytökset kannattavaksi: lähellä pysyminen, luoksetulo, ohittaminen, luopuminen, odottaminen ja kohdentaminen.

Koiralla ei myöskään ole luonnollista tarvetta saada ruokaansa ruokakupista, vaan ruoka voidaan käyttää palkkiona ja antaa kädestä, maahan piilotettuna jne..

Koulutustehtävät kannattaa pilkkoa osiksi ja opettaa vaihe vaiheelta. Kun eläin osaa tehtävän häiriöttömässä tilassa, treenataan lisää satoja kertoja erilaisten häiriöiden alaisena pienistä häiriöistä aloittaen.

Miksi ei rankaisupainotteisesti? 

  • Rangaistuksen vaikutukset voivat olla arvaamattomia
  • Rangaistus ei opeta, kuinka eläimen tulisi käyttäytyä
  • Rangaistuksella puututaan oireeseen, ei syyhyn
  • Sama ei-toivottu käytös voi palata takaisin myöhemmin tai eläin oppii uuden oireen
  • Hidastaa uuden oppimista - aloitekyvyttömyys!
  • Eläin voi mieltää negatiivisen mielikuvan kouluttajaansa / tilanteeseen / treenaamiseen tai mihin tahansa mitä se näkee tai kokee rankaisuhetkellä (esim. lapseen, ohi ajavaan polkupyörään..)

Sitä saat, mitä vahvistat

  • Vahvista haluamaasi käytöstä palkkioilla, muistaen ajoitus
  • Sammuta ei-toivotut jättämällä palkitsematta
  • Yritä uudestaan
  • Jos kolme kertaa väärin, mieti palkkio, ajoitus, vahvistetiheys, terveys, kriteeri eli SORMET...
  • Eläin oppii vääristäkin yrityksistä - niistä ei saakaan palkkiota eli ei kannata tehdä 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti