torstai 24. syyskuuta 2015

Höyhensapuskaa ja kortisonia

Tessalla on ollut maaliskuusta lähtien inhottavana riesana kutisevaa ihottumaa ja furunkuloosia. Kevät ja kesä yritettiin rämpiä paikallishoidon voimin, mutta muutama viikko sitten ihottuma ryöstäytyi todennäköisesti valeraskauden buustaamana käsistä.

Vein Tessan Animagi Aurinkolahteen ihon perusteelliseen tutkimukseen ja siellä sitten otettiin ihosta bakteeriviljelyä, ihoraapenäytteitä, etsittiin mikroskoopilla demodikoosia aiheuttavaa sikaripunkkia jne. Mitään ei löytynyt, joten jäljelle jäi allergia. En olisi millään halunnut lähteä kuivaruokapohjaiseen eliminaatiodieettiin, sillä Tessa on jo pitkään ollut raakaruoalla. Ruoka-aineallergia olisi kuitenkin meille toivottava diagnoosi, koska sen hoitoon riittäisi allergisoivien ruoka-aineiden välttäminen.  Ja koska olen ruokkinut Tessaa niinkin monipuolisesti, että ainoa eläinlaji, jonka lihaa se ei ole vielä syönyt, olisi ollut kenguru ja strutsi. Noh, niitäkään ei oikein raakana tahdo saada, joten kuivaruokaa olisi sekin dieetti tullut olemaan. Keskusteltuani eläinlääkärin kanssa eri vaihtoehdoista päädyimme valitsemaan Royal Caninin Anallergenic -dieettiruuan, koska siinä allergiaa aiheuttavat proteiinit on pilkottu kaikkein pienimpään muotoon ja näin saisimme varman diagnoosin, eikä uusia eliminaatioita tarvitsisi enää tehdä.

Ruoka maistui heti ekoista kokeiluista lähtien Tessalle hyvin, mutta omistajalla oli nenässä pitelemistä, sillä nappulan haju oli suorastaan oksennusrefleksin nostattava. Lisäksi omaa henkistä pahoinvointia lisäsi ruuan pääraaka-aineet: maissitärkkelys ja höyhenjauho. Diagnoosia emme kuitenkaan saa varmennettua millään muullakaan tapaa, joten nyt oli vain kestettävä ajatus 2 kuukauden höyhensapuska-jaksosta.

Nyt höyhensapuskaa on syöty jo kaksi viikkoa, ja osaamme jo laskea leikkiäkin ajatuksesta. Tessa tosin oli tänä aamuna sitä mieltä, että höyhenillä ei nälkä lähde, ja päätti syödä jälkiruuaksi pahvia.

Ihottuma ollaan saatu nyt kortisoni kuurilla kuriin, ja tarkoitus olisi ajaa kortisoni alas ensimmäisen eliminaatiokuukauden aikana ja sitten jännityksellä odotetaan, mitä eliminaation toisella kuukaudella tapahtuu: palaako ihottuma vai pysyykö poissa. Se nähdään sitten marraskuussa.

Kisailutkin ovat nyt tämän takia tauolla. Mutta emme me ihan toimettomina ole olleet, sillä päätettiin treenata juoksukontaktit tässä treenitauon aikana, ja ne alkanee olla kohta valmiit. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti