torstai 15. lokakuuta 2015

Canicrossissa kisatili auki!



Malttamaton startin odottelija.
Tessa kävi viikonloppuna debytoimassa koirajuoksukisoissa Janakkalassa. Tessan perässä en kuitenkaan itse juoksennellut, vaan valjastimme siihen tehtävään 10-vuotiaan poikani Leevin. Leevi on jo pitkään kärttänyt, että saisi Tessan kanssa harrastella ja kisailla. Agilityssa Leevi itseasiassa jo harjoitteleekin Tessan ohjaamista, mutta tietysti kaksikko halusi itselleen "oman lajin".

Emme olleet kauheasti lajivalintaa suunnitelleet, mutta kun veperyhmässämme sattui sopivasti treenaamaan myös Uudenmaan Vetokoiraurheilijat ry:n puheenjohtaja Sari Ignatius, houkuteltiin meidät yhdistyksen junnutreeneihin, josta ex-tempore päätimmekin heti startata kisoissa.

Janakkala Crossissa järjestettiin harvinaisuutena myös epävirallinen lastenluokka, jota varten mekin Helsingistä lauantai-aamuna paikan päälle ajelimme. Paikan päällä oli muitakin UVU:laisia, joilta saimme erinomaisen pikaopastuksen lajin saloihin. Kotoa oli kerätty kaikki mahdolliset vetoharrastukseen soveltuvat välineet, joita sitten tuomarina toimineelle Riitta Kempelle esittelimme.

Vauhdikas lähtö.
Kun varusteet oli saatu setvittyä ja aikuisten luokat pyöritetty, oli lasten vuoro. Reitti oli 1,2 km pitkä hiekkatie, joka ensimmäiset puoli kilometriä oli pelkkää ylämäkeä ja loppupätkä vuorostaan alamäkeä. Aika rankka, moni tuumaili ennen starttia.

Lähtö sujui hyvin, ja Tessa lähti vetämään liina tiukalla Leeviä ylämäkeä pitkin. Puolessa välissä Leevi ja Tessa ohittivat minuuttia aikaisemmin lähteneen parin, ja sekin sujui todella hienosti! Loppuun asti Tessa veti, mikä oli yllättävää, koska Tessaa ei ole juurikaan vetämiseen treenattu.



Lopputulos oli kultaa 5 sekunnin aikaerolla toiseksi tulleeseen koirakkoon. Aika hienosti ensikertalaisilta näin pienellä treenillä. Kaksikko tuntui nauttivan juoksusta niin paljon, että kyllä heidät vielä kisoissa nähdään. Ehkä ensi vuonna jo virallisissa junioriluokissa?

Kultamitalistit!! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti