Taika sairastui kesäkuussa alkavaan kohtutulehdukseen, joka (kiitos valveutuneen sairaanhoitaja-omistajan) saatiin hoidettua antibiootein. Sterilaatio jäi silloin odottamaan parempaa ajankohtaa.
Eilen Taika sitten sterkattiin Malmin eläinklinikka Apexissa, ja viettää nyt pitkää sairaslomaa aktiviteeteista. Omistajan onneksi (koiran epäonneksi?) munasarjoista löytyi kystia, joten Tapiola maksoi kiltisti koko potin.
torstai 9. elokuuta 2012
Tessan agility-päivitys
Tessa on nyt osallistunut ainakin kolmelle agilityn alkeiskurssille, yhdelle pentuagility-kurssille ja "agility-leirille" (käytiin siis ystävämme Henna Lintusen opeissa Huittisissa yhden viikon ajan).
Seuraavaksi ilmoitin Tessan jo alkeisjatkoon, koska välillä tuntuu, että kaipaamme vaativampia harjoitteita. Alkeiskurssit ovat keskittyneet pääasiassa siis esteopetukseen. Tessasta on kasvanut melko putkihakuinen, joten täytyy alkaa jatkossa käyttämään sitä myös palkkana. Pussia pitää testata ensi tiistaina, kun meillä on viimeinen alkeiskurssikerta. Rengas onnistuu, mutta vaatii vielä varmistuksia.
Kontaktiopetus oltiin aloitettu 2on2off-meiningillä targettia apuna käyttäen. Päätin kuitenkin keikauttaa opitut jutut päälaelleen, ja aloittaa alusta naksun kera. Eipähän tarvitse sitten häivyttää targettia enää erikseen. Keppien harjoittelu aloitetaan myös pikkuhiljaa omalla takapihalla 2x2-systeemillä, naksua apuna käyttäen.
Pentumainen sinkoileminen agility-kentällä on pikkuhiljaa muuntumassa ohjaajan liikkeiden seuraamiseen. Kyllä meillä on vaan paljon vielä opittavaa, mutta onneksi aikaakin on vielä 11kk, ennen kisaiän saavuttamista ;)

maanantai 6. elokuuta 2012
Taipparitreeniä
Kävimme treenaamassa taippareita silmällä pitäen hieman kanijälkeä ja hakua. Treenikaverina meillä oli Mauri.
Tessa lähti jäljelle melko varmasti, kävi kanilla ja tuli takaisin. Yhdessä kävimme katsomassa kania ja sitten Tessa nappasikin sen suuhunsa ja toi tullessaan.
Hakua harjoiteltiin kahden damin kanssa motivoituna. Toinen dami vietiin Tessan kanssa yhdessä ja toinen heitettiin alueelle taipparityylisesti. Tessa paikallisti hienosti heitetyn damin ja toi sen ilman ongelmia suoraan käteen. Sitten lähti hakemaan toista ja toihan se senkin. :) Perjantaina kokeillaankin sitten hieman useammalla damilla.
Tessan hakua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)