sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Koirakoulu Kompassin taippariluento

Tänään oli vuorossa Koirakoulu Kompassin taipparikurssin aloitusluento. Kouluttajana (ja luennoitsijana) meillä oli Santtu Narkilahti, jonka blogia on tullut jo pari vuotta seurattua.

Luento oli yksityiskohtainen katsaus taipumuskokeeseen, sen kulkuun, yleisimpiin kompastuskiviin ja harjoitteluun. Tosin kauheasti ei mitään uutta tullut opittua. Huomisilla maastotreeneillä on korkeat odotukset, koska oikeastaan niitä varten me tällekin kurssille ilmoittauduimme.

Termari, kumisaappaat ja pilli odottavat jo valmiina, sillä herätys onkin jo kuudelta ;)

Pieni ruskea kuorsaa autuaan tietämättömänä huomisesta. Tänään on Tessan kanssa treenattu tokoa varten perusasentoa, joka näyttää nyt hyvältä. Nameina oli itsetehtyä maksapannaria! :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Taippareihin valmistautumista + muuta päivitystä

Pääsiäisenä startataan taippareihin valmistautuminen oikein urakalla. Ilmoitin Tessan sekä Santtu Narkilahden, että UMN:n taipparikoulutuksiin muistia virkistämään. Toiveena ois oppia jotain nomeakin varten.

Sunnuntaina Santtu pitää meille luennon Koirakoulu Kompassin tiloissa ja maanantai-aamuna, kellojen siirron jälkeen, hurautamme Vihdin metsiin koko aamupäiväksi. Sitten koulutukset jatkuukin heti keskiviikkona UMN:n puolesta ja jatkuvat neljänä viikkona peräkkäin. Sitten uskon meidän olevan valmiita kokeeseen. Sekin täytyisi siis vielä buukata kalentereihin..

Olemme myös hakeneet treenipaikkaa HSKH:lta, sitä täytyy vielä kuukauden päivät jännittään. Suunnitelmissa olisi myös pyörähtää BAT:n jäsenkatselmuksessa, sinne kun ei meitä puolisen vuotta sitten huolittu...vielä. ;) IHAH rakennuttaa kuulemma myös omaa sisähallia itseasiassa aivan tähän naapuriin, eli ei sekään seura täysin poissuljettu vaihtoehto ole...

Nottei kesä menisi ihan loikoillessa, olen päättänyt uhmata kohtaloani ja ilmoittaa Tessukan myös MEJÄ-kokeeseen, ihan tuosta noin vain. Vaikka tittelit eivät periydykään isältä tyttärelle (ainakaan automaattisesti) niin kyllä tuosta näkee, että siinä on selkeesti jäljestäjän vikaa.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Siskon luona

Tänään oltiin Tessan siskon luona agilitytoimikunnan kokousta pitämässä ja kyllä oli onnen päivä koirille! Saivat keskenään temmeltää koko 4h mukavan kevyessä pakkassäässä. Tässä kuvia päivän riemuista.

















keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

UMN:n taipparikurssin tasotesti

Eilen oli vuorossa UMN:n järjestämän taipparikurssin tasokoe. Meitä on 98 koirakkoa tänä vuonna kurssilla, joten tasotesti ja sen mukaan tehtävät tasoryhmät kuulostavat hyvältä. Tasokoe järjestettiin Talin huipun koirakentällä. Tessan juoksu sotki järjestystä sen verran, että jouduttiin odottelemaan aika kauankin ennen omaa suoritusta. Tessa käytti odotteluajan vimmatusti haukkuen, mietiskelin jo mielessä koko nome-harrastuksen hautaamista..

Pääsimme suoritusvuoroon tttoiseksiviimeisinä, jolloin koirakentän varausaika oli juuri loppumaisillaan, saimme siis näyttää osaamisemme kentän ulkopuolella. Tasotesti alkoi luoksetulolla. Koira jätettiin odottamaan ja käveltiin n. 10m koirasta poispäin, käännyttiin ja kutsuttiin koiraa. Tessa tuli heti ensimmäisestä kutsusta suoraviivaisesti ja pysähtyi nätisti eteeni seisomaan (näin ollaan harjoiteltu).
Toinen osuus oli damin nouto niin sanottuna 1-markkeerauksena. Tessa huomioi siivekkeellisen damin ja markkeerasi sen hyvin. Ja lähti luvan saatuaan noutoon. Hieno ylösotto, jonka jälkeen suoraviivainen palautus! Palautus tuli jalkojen juureen maahan, mikä vähän harmitti, koska olen yrittänyt tätä huonoa tapaa kitkeä pois.
Lopputuloksena hyvä suoritus, arvioitsija piirsi vielä hymynaaman arviointilomakkeellemme, kun oli hänen mielestään niin hieno suoritus :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Luonnollista ruokaa, tottakai!

Kuten jo marraskuussa mainitsin, siirsin Tessan ja Taikan raakaruokinnalle erinäköisten ihottumien, korvien töhnimisen, anaalirauhastulehdusten, silmien vuotamisen ja turkin hilseilyn takia.
Siirron tein kertalaakista, välissä pidin päivän mittaisen paaston. Kummallekaan koiralle ei tullut minkäänlaisia vatsavaivoja siirtymisen aikana.
Nyt koirat ovat syöneet yksinomaan raakaa ruokaa noin kolme kuukautta, ja kaikki yllä luetellut vaivat ovat kadonneet! Turkeista on tullut niin kiiltäviä, että ohikulkijoiden ihastelun lisäksi sitä joutuu ihmettelemään ihan itsekin aika ajoin.
Ihan tuosta noin vain en tähän hommaan ryhtynyt, vaan ennen siirtoa käytin tunnin jos toisenkin erinäköisiä barffi-kirjoja ja Muschin sivuja lukien. Kun jaksaa alussa nähdä perehtymisen vaivan ja jaksaa suunnitella viikkotasolla ruokintaohjelman, niin lopputulosesta ei voi tulla huono :)
Minulla oli ruokintaohjelmaa laatiessa muutama kriteeri joiden piti täyttyä: A- ja D-vitamiinien saanti piti pystyä laskemaan ja niiden tarve turvaamaan, kalkin ja fosforin tasapainotus, omega-3 ja -6 rasvahappojen sisältyminen säännölliseen ruokavalioon, luontaisista lähteistä saatavat glukosamiini ja kondroitiini. Tämän lisäksi on tietysti paljon muitakin mineraali- ja kivennäisaineita, joiden sisältyminen ruokavalioon täytyy alussa tarkistaa. Kuulostaa vaikealta ja aikaa vievältä. Sitä se aluksi onkin, mutta kun kerran saat koottua "täydellisen" viikko-ohjelman, ei sinun tarvitse muuta kuin noudattaa sitä.

Laitan tänne tarkempia saantisuosituksia, esimerkki viikko-ohjelman ym. myöhemmin.  :)