Tähti on syntynyt!

Siskoni on elänyt jännittäviä aikoja. Hän on odotellut Ansa-koiran pentujen syntymää ja arvoituksellista sukupuolijakaumaa. Pennut syntyivät juuri äsken, ja nyt näyttäisi siltä, että sieltä yksi narttupentu riittäisi siskoni harrastuskaveriksi. Jei! :D

Agilitya taas vaihteeks! :)

JEEEE!!!!! Nyt pitää tuulettaa täälläkin, sillä me saatiin Tessukan kanssa ryhmäpaikka HSKH:lta kesäkaudeksi. :DDD

Aloitan pitämään täällä blogissa myös kunnon treenipäiväkirjaa näistä HSKH:n treeneistä, tavoitteena ois starttailla syksyn pimeydessä ekoissa virallisissa kisoissa. Kesä on episten aikaa vielä. :)

Ja olemme suunnistamassa myös Ylöjärvelle Agirotuun, joukkueessamme kisaa myös Tessan sisko Pihka, sekä labradorinnoutajat Blondi ja Zazu.

UMN:n taipparikurssin maastotreenit osa 3.

Kolmansien maastotreenien aiheena oli haku. Tarkoitus oli treenata hakua dameilla. Ensi tehtiin "valmisteleva" harjoitus, jossa seisoimme yhteisenä rintamana n. parin metrin välein hakuruudun reunalla. Lähdimme edelleen yhteisenä rintamana koirien ja damin kanssa etenemään ruutuun, noin 25 metrin syvyyteen. Sitten heitettiin muistinoudon tapainen heitto (kaikki heittivät samaan aikaan, niin että jokaisen koira periaatteessa näki jokaisen heiton) ja palattiin takaisiin ruudun reunalle.
Tämän jälkeen jokaisen piti vuorollaan lähettää koira hakuruutu-käskyllä ("etsi") hakemaan omaa damia. Ehkä oli hieman ajattelematon harjoitus, koska ne koirat, jotka osasivat hakua, lähtivät myös tekemään sitä. Myös meidän Tessa, joka lähti kauimmaiselle kaverin damille. Tämän tehtävän tarkoitus ei oikein selvinnyt, kun kouluttajan mukaan oli vielä tarkoitus tällä tapaa estää damin vaihtaminen??

Samoin on kyseenalaista, miksi koiraa pitää joka kerta pillittää luokse, kun se on saavuttanut damin? Eikö noudon perusolemukseen kuulu ajatus siitä, että kun koira on saanut jotain suuhunsa, se palauttaa sen samantien ohjaajalleen, ol itilanne mikä hyvänsä?

Paljon epäloogisuuksia ja kysymyksiä...

Varsinaista hakuruutua otettiin myös, ja Tessa irtosi ihan kivasti ihan hakuruudun takaosaan asti. Ei valittamista! Haku on selvästi Tessan vahvuuksia. :)

UMN:n taipparikurssin maastotreenit, osa 2.

Tänään olimme taipparikurssin toisissa maastotreeneissä. Edelliskerran turhautuneisuus kummitteli takaraivossa, mutta hymyssä suin mentiin kuitenkin.

Treenit alkoivat kivasti. Turha pingottaminen oli tiessään ja aluksi otettiin pari ihan järkevää luoksetuloharjoitusta niin, että muut koirat seisoivat rivissä vieressä samalla kun yksi koira suoritti luoksetuloa. Oma koira myös jätettiin paikallaoloon. Tämä oli myös hyvää treeniä meille. Tehtiin myös yksi harjoitus, jossa koira jätettiin odottamaan ja itse mentiin piiloon. Siinä en sitten enää muistanutkaan, että juuri tämä minun näköpiiristä häviäminen on Tessalle kaikkein pahin mahdollinen asia, jota olemme Jirka Vierimaan kanssa työstäneet jo pitkään. No eihän se onnistunut, vaan Tessa lähti luokse saman tien kun katosin näkyvistä..

Sitten harjoiteltiin 1-markkeerauksia ja muistinoutoja, sekä yritettiin ns. 2-markkeerausta, mutta sen toteutustapa jäi 1-markkeerauksen ja muistinoudon yhdistelmälle.

Tessa veti hyvin noita ykkösiä ja muistinoutoja, mutta yhdistelmässä meni pieni ruskea jo pikkaisen sekaisin, ja kävi dami suussa tsekkaamassa 1-markkeerausmestan vielä kertaalleen, varmuuden vuoksi. Dami tuli kuitenkin takaisin, se riittää meille tässä vaiheessa vielä.

Kurssista sai tällä kerralla jo paljon positiivisemman kuvan. Aika monesti tuli tunne, että olemme nome-alo-kurssilla, emmekkä taipparikurssilla. Meitä se ei haittaa, kun osaamme ja tiedämme taippaitehtävät, mutta vasta-alkaja olisi jo aivan sekaisin TAI ainakin saa väärän käsityksen kokeen kulusta. Ensi kerralla onkin sitten hakuruutu :)

Raakaruokinta, muodikas 2000-luvun ruokintailmiö

Aikoja sitten koiria ruukattiin syöttämään ruuantähteillä. Sitten tulivat kuivamuonat, nuo täydelliset, tasapainotetut nappulat, joista koirat saivat kaikki tarvitsemansa ravintoaineet oikeassa suhteessa. Sitten tulivat ihottumat, korvakierteet, kutina. Onneksi joku keksi, että koirathan ovat susia ja sudet syövät kyllä jotain aivan muuta kuin kuivamuonaa. Keksittiin BARF (bones and raw food). Barf-ruokavalion mittasuhteet saivat alkunsa kokonaisesta saaliseläimestä. Kuinka paljon yhdessä ruhossa on luuta, lihaa, sisäelimiä ja vähän saaliseläimen mahalaukussa levännyttä kuituakin. Mietitäänpä vielä: meidän labradorinnoutajat eivät näytä, eivätkä käyttäydy kuin sudet. Ne ovat kesyjä, luppakorvaisia noutajia, eivät saalistajia. Voidaanko siis ajatella, että ne söisivät tismalleen kuin sudet? Minusta ei.

Mainostin aikaisemmassa kirjoituksessani raakaruokintaa, ja edelleenkin liputan sen puolesta. Luiden, lihan, sisäelimien ja kasvisten osuuksiin on minusta kuitenkin paneuduttava pintaa syvemmälle. Myös vitamiinien, erityisesti D-vitamiinin saantiin tulee kiinnittää huomiota. Hiilihydraatteja koira ei tarvitse, lukuunottamatta tiinettä ja imettävää narttua, mutta kuitua jonkinverran kylläkin. Huomioon otettavia asioita ovat myös raa'asta broilerista mahdollisesti tarttuva salmonella ja pienet lapset.

Aloitin joulukuussa raakaruokinnan molemmille koirille luu/liha-suhteella 70/30. Tästä tultiin aika nopeasti alaspäin 60/40 tasolle ummetuksen vuoksi. Erityisesti Taikalla (9v.) oli vaikeuksia sulattaa näin suurta luumäärää. Enkä sinänsä ihmettele, onhan toinen syönyt kuivamuonaa 9 vuotta elämästään. Taikan elimistö on todennäköisesti jollain tapaa tottunut kuituipitoiseen ruokaan. Taikan ruokavalio onkin tiputettu tasolle 45/55. Lisäksi se saa kauraleseitä päivittäin. Molemmat saavat myös merilevää ja öljylisää (Viacutan/Nutrolin tai lohiöljy + kylmäpuristettu rypsiöljy).

Viikoittainen ruokavalio koostuu 6 eri eläimen (nauta, sika, broileri, kalkkuna, ankka, lohi) lihoista/luista. Tällä hetkellä kaikki luut (paitsi ajanvieteluut) annetaan murskattuna hotkimisen takia. Viikottainen ruokavalio sisältää lisäksi maksaa (a- & d-vitamiini), kalaa (d-vitamiini, rasvahapot), kananmunaa (a- & d-vitamiini, kalsium, biotiini, rasvat), kasvismarjamössöä (kuitu, flavonoidit, c-vitamiini, kivennäis- ja hivenaineet), sian selkärankaa (nivelaineet) ja naudan mahaa (ruuansulatusentsyymit, kuitu).

Hygieniasta huolehditaan sulattamalla päivän ateriat koirien omissa ruokakipoissa ja pyyhkimällä mahdolliset roiskeet heti desinfioivalla aineella. Kädet pestään heti ruokien käsittelyn jälkeen.

D-vitamiini on ihmisten puolella kuuma puheenaihe. Epäselvää on, miksi koirat kehittävät luuston kehityshäiriöitä niin helposti, ja onko kalsium-fosfori-suhteella niin iso merkitys kuin me luulemme. Kehityshäiriöiden syiksi on heitetty myös liiallista proteiinia, rasvaa ja D-vitamiinia. Who knows?

Helsingin Yliopistolla on meneillään suuri ruokintakysely. Käykääpä kaikki kantamassa kortenne kekoon, niin ehkä saamme vielä joskus näihin kysymyksiin vastauksia.

UMN:n taipparikurssin maastotreenit, osa 1.

UMN:n taipparikurssin ensimmäinen maastotreenikerta oli SUURI PETTYMYS! :(

Ensimmäisen kerran aiheena oli perustaidot ja muistinouto. Treenit alkoivat tyyliin: "Tokossa koirat opetetaan seuraamaan makupaloilla, nomessa ilman makupaloja. Täällä harjoittelemme nomen perustaitoja, joten koiria ei palkata makupaloilla."

Ryhmässämme on 7 nuorta, n. yksi vuotiasta noutajaa, ja ensimmäiseksi niitä pitäisi "seuruuttaa" kilometri ilman palkkausta... Mielessäni mietiskelin, että mitä h**vetin väliä sillä nyt on, miten se koira on opetettu seuraamaan, jos se kerran seuraa??
No, mullahan oli treenitaskut täynnä just leivottua "maksapannaria", enkä jättänyt sitä sinne taskun pohjalle mädäntymään, vaan päädyin tekemään Tessan kanssa tuttuja ja lyhyitä makupala-avusteisia seuraustreenipätkiä, perusasentoa ja kaikenlaisia muita temppuja sillä aikaa, kun osa sitten teki työtä käskettyä ja valjasti nuoret noutajansa noutajahihnat korvien takana "kuristusotteeseen" ja seuruuttivat sen kilometrin pätkän.

Tunnin verran se kouluttaja taisi jankata näistä perusasioiden opettelusta ja moneen kertaan tuli toistettua, kuinka koiraa ei saa päästää pomottamaan ja miten ne makupalat eivät sovellu tämän lajin perustaitojen harjoitteluun jne jne..

Lopuksi jokainen teki koiralleen yhden muistinoudon. Se oli Tessalta nappisuoritus (vaikka se on siihenkin nameilla koulutettu.. no, sitä me ei kerrottu kouluttajalle..). Sitten ne treenit oikeestaan päätty siihen.

Ilmassa oli "lievää" ärsyyntymistä. Olinhan sentään ennen treenejä tehnyt aikamoisen työn viedessäni lapsia hoitoon, jotta pääsisin kuulemaan kuinka nomessa ei pidä palkata koiraa ollenkaan.. Kuinka mustavalkoista! Ja jos tätä tekstiä joku tälläisen koulutustyylin omaava henkilö lukee, niin olen kokeillut pakotteita Tessalle muutaman kerran, ja jokakerta olen saanut tehdä valtavan työn voittaakseni koiran luottamuksen takaisin. Epäluottamus ohjaajaa (siis minua) kohtaan heijastuu luoksetuloihin ja palautuksiin. Mieluummin ohjaan koiraa, joka tulee 100% varmasti luokse, ja vielä häntä heiluen hymy huulessa, tai koiraa joka haluaa tulla näyttämään maailman parhaimman saaliin ensimmäiseksi minulle.. No, tästä voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin, mutta tämä päättyköön tältä erää tähän.

Koirakoulu Kompassin taipparikurssin maastotreenit

Nyt on emännällä iloinen mieli! Tänään olimme siis Vihdissä, Niemenkylän kartanon metsissä Santtu Narkilahden johdolla harjoittelemassa taippareita varten.

Ryhmässämme oli kaksi pientä ruskeaa labbista (siskokset Tessa ja Pihka), yksi musta labbis ja kaksi flattia. 

Treenit alkoivat kouluttajan alkupuheenvuorolla (kuten taipparitkin alkavat tuomarin alkusanoilla). Tässä siis matkittiin taippareiden sosiaalisen käyttäytymisen osa-aluetta. Santtu kävi puheidensa lopuksi vielä tervehtimässä jokaisen koirakon. Meidän Tessa huolehti taustaäänistä ja kiljui minkä kerkesi. Tässä vaiheessa minua vielä hävetti, kun eihän siitä puheesta meinannut kukaan mitään kuullakaan Tessan kimeä-äänisen haukun takia..

Varsinaiset harjoitukset aloitettiin riistaan tutustumisella ja me saimme Tessan kanssa olla ensimmäisiä. Tessa ei ole riistaa nähnyt koko talvena (lukuunottamatta yhtä raadeltua varista), ja se näkyi koiran käyttäytymisessä. Ensin kokeiltiin helppoa lyhyttä noutoa lokilla -> Tessa syöksyi lokille, mutta jäi sinne ihmettelmään ja närppimään sitä. Sitten heitettiin varis, jota Tessa jo hieman yritti ottaa suuhunsa, muttei sitten kuitenkaan ottanut. Lopuksi kokeiltiin vielä fasaania, jolla kävi sama juttu. Ei nouda.

Tähän Santtu ehdotti, että tehtäsiin kuitenkin neljän variksen hakuruutu, koska Tessa oli hakua syksyllä ehtinyt tekemään onnistuneesti. Ja niinhän se pieni ruskea meidät yllätti: kaikki neljä varista palautuivat käteen asti, ja Santulta saatiinkin kehuja hakutyöskentelystä. :D

Sitten Tessa sai lepotauon sillä aikaa kun muut ryhmäläiset tekivät vastaavat jutut. Tämän jälkeen oli vuorossa kanijälki ja laukaukset. Ensimmäinen laukaus tuli n. 100m päästä, seuraava 50m etäisyydeltä ja viimeinen koiran vierestä. Mitään muuta reaktiota ei koirasta huomannut kuin, että huutokonsertti lakkasi kuin napista painamalla ensimmäisen laukauksen jälkeen. 

Ja sitten oli se jälki, se pahamaineinen viimeinen hylkäävä jälki. Tessalle olen yrittänyt opettaa tuota "jälki" -käskyä talvella sen seuratessa omatoimisesti kaninjälkiä (koska taippareissakin koira joutuu omatoimisesti jäljen selvittämään), ja nyt huomasin että oppia on mennyt perille. Tessa sähelsi kuten aina, kunnes osoitin maahan ja sanoin sille "jälki". Heti alkoi nenä värisemään ja nuuskuttamaan ja sitten se olikin menoa suoraan kanille. Kanin luona tuli taas se sama epäröinti, pillitin luokse jolloin Tessa teki pienen ringin kanin ympäri, sitten pillitin uudestaan... ja sitten se nappasi sen suuhunsa ja tomerasti toi yli hankien ja korkeiden kinosten :D Voi sitä onnen päivää!!

Lopuksi Santtu piti koko ryhmälle vielä "pillisulkeiset". Eli harjoiteltiin pilliin puhaltamista, tekniikkaa jne. Puhuttiin pysäytyskäskyn ja lähihakupillityksen opettamisesta ja niiden eri variaatioista. Santtu näytti vielä Bitterillä tuota lähihakua ja pysätyksen, sekä miten niitä kannattaisi treenata. Ne tekniikat löytyy myös Santun omasta blogista.