lauantai 31. elokuuta 2013

Agitreenit 30.8. (HSKH) ja alkava flunssa

Eilen oli oman seuran treenit vuorossa, ja tällä kertaa oli tarkoitus harjoitella irtoamista ja sylikäännöstä. Olin olosuhteiden pakosta joutunut raahaamaan kentän laidalle myös jälkikasvuni, joka antoi oman pienen lisämausteen treeneihin. (Oikeastaan tässä oli myös hyvä puoli: nyt tietää, että kisoihin en sitten ota lapsia mukaan.)

Rata oli aika suora ja vauhdikas, ja koska siellä oli kepit välissä, niin muokkasimme rataa Tessalle sopivammaksi. Toki myös kentän mittasuhteiden takia jouduttiin esteiden sijoitteluakin hieman sumplia. Ratapiirroksesta Tessa teki siis 1-5, 11, 12, ajatuksella vipata se tiukalla käännöksellä suoraan putkeen ja saada irtoamaan u-putkelle. Aika hyvin irtosi, mutta sitten tuli ohjaajalle hetkellinen ajatusvirhe, kun olin tätä rataa ehtinyt tahkoamaan jo ensin ilman näitä muokkauksia. Ja koska olin myöhässä ohjauksessa, jäi ennakoiva ohjaus puuttumaan, jolloin koira meni ja teki piiitkän kaarteen 5 & 11 välissä.



Valjastin 5-vuotiaani kuvaamaan (siitä tärisevä käsiala) yhden treenipätkän videolle. Tästä näkyy tämä ohjausvirhe ja arpominen (vähän niinkuin muistutukseksi itselleni... ;)  )





Ja nyt siis näyttää siltä että ikävää flunssaa pukkaa päälle kaikista varokeinoista (C-vitamiinia 6g/vrk ja imeskeltävää sinkkiä 75mg/vrk) huolimatta. Onko lisää flunssanesto-ideoita? Glutamiini, hunaja? 


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Keppitreeni taas aktivoituna!

Tämä päivähän alkoi siis siitä, että Tessa ilmoitti yleisellä hössötyksellään olleen liian kauan ilman aktiviteetteja. (Kyllä, koirani ei osaa olla tekemättä mitään.) Sillä on sellainen omaleimainen "tuhahdus", joka tänään kertoi päivän selvästi: "Nyt mamma perse ylös ja treenaamaan mua!"

Hetken miettiessä mitähän sitä sitten treenaisi, muistin ne kepit! Mehän jäimme mökillä ollessa vaiheeseen 5/12. Sitä painelimmekin saman tien ihan omalle pihalle (jonka neliöt juuri ja juuri tähän harjoitukseen riittävät) treenaamaan neljän kepin sarjaa suorana. Palkkana toimi aivan vastustamaton vinkupallo, joka toimi! Saatiin paljon onnistuneita suorituksia, myös muutamia epäonnistuneita, jotka jätettiin palkkaamatta. Tämä oli nyt myös sitä aivotyötä, eli aluksi meni hetki, että Tessa muisti, mitä näillä kepeillä pitää tehdä.

Tästä on taas hyvä jatkaa! :)

perjantai 23. elokuuta 2013

Lihasten kasvattelua puolin ja toisin

Ravitsemustiede on aina kiehtonut minua. Ehkä osin sen takia lähdin tähän koirien luonnonmukaiseen ruokintaan mukaan. Eikä kaduta ollenkaan, sillä koirani eivät ole koskaan voineet näin hyvin. Tessan lihasmassan kasvu kääntää päitä niin koiramaailman ammatilaisilta kuin maallikoiltakin. Koirien turkkien kiiltoa kehutaan jatkuvasti. Kaikki kysyvät ensimmäiseksi: "Mitä ne syövät?"

Ennen vastasin niiden barffaavan, mutta ei niiden ruokavalio noudata kyllä laisinkaan ns. perus-barffia. Niinpä vastaankin nykyisin niiden syövän raakaa lihaa. Sillä sitä ne nyt pääasiassa syövät. Ja hyvin voivat, vaikka se ajatuksena osaa kauhistuttaakin. Jos haluat tutustua tarkemmin raakaruokintaan, jonka pääpaino on lihalla, suosittelen tutustumaan Katiskan kirjoituksiin ja jättämään Mushit ja muut "billinghurstilaiset opit" omaan arvoonsa. 

Tessa siis kasvatti kesän aikana itselleen lihakset proteiinipitoisella ruokavaliollaan yhdistettynä lihaskuntotreeniin. Se sai minutkin innostumaan aiheesta niinkin paljon, että osallistuin Fitfarmin Superdieetille. Ihan vaan saadakseni rasvaprosenttia alas ja lihasprosenttia ylös. Nyt on kaksi viikkoa menty todella proteiinipainotteisesti ja tulosta syntyy. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole, mutta todella paljon olen oppinut uutta. Ja uutta oppia on aina kiva soveltaa koirien puolelle ;)

Kävin minä varmuuden välttämiseksi otattamassa Taikasta joitakin veriarvoja. Kaikki reilassa. Lähinnä kiinnosti munuaisten tilanne, mutta helpotuksen huokaisut sai taas päästellä. Taika se vaan nuortuu silmissä. Uskon senkin olevan oikean ruokavalion ansiota. :)

Mökillä olessamme Taika ja Tessa pääsivät kokeilemaan myös valokuvamallin hommaa. Hyvin sujui, vai mitäs sanotte näistä upeista Tuomo Nummelan ottamista kuvista:





lauantai 10. elokuuta 2013

Agitreenit 9.8. (HSKH)

Perjantaiset aksatreenit Ojangossa pyörähti käyntiin ihan mukavassa säässä, puolipilvistä +23 astetta. Tänään oli vuorossa rataharjoitus, jossa oli muutamakin kinkkinen kohta. Mm. putki-puomi-erottelua ja A-putki-erottelu. Lisäksi takaakiertoja, ja valsseja.

Tessalla on alkanut juoksut, joten sitä piti pitää autossa kaikki väliajat. En tiedä oliko sillä jotain merkitystä, mutta ekalla kierroksella koira liikkui kuin rasvattu salama! VAU!! Saatiin kehujakin, että vauhtia piisasi hallintaan menettämättä. Voi kunpa aina olisi näin... Ehkä mökkiloma on ollut meille kummallekin tarpeen ja nyt taas jaksaa kuunnella ja keskittyä. Me happy :)

Eka kierros tehtiin siis kepeille asti, koira meni joka kerta putkeen, vaikka ohjaaja osalla kerroista seisoi suoran linjan edessäkin, niin koira singahti suoraan putkeen! Toka kierroksella oli vuorossa puomi putken viereltä. Tätä piti hinkata pariin otteeseen, ja vastakädellä Tessa saatiin käännettyä puomille. Pientä sydämentykytystä ehkä aiheutti tiukka kaarros puomille, ja pariin kertaan pelkäsin jo koiran tippuvan alas, mutta huolet olivat turhia ja koira selvitti oman osuutensa mallikkaasti. Jopa niin mallikkaasti, että kun edelliseltä koirakolta oli unohtunut targetti puomin päähän, ja se targetti oli lentävää sorttia, niin Tessa kuuliaisesti lähti seuraamaan targettia puomin toiseen laitaan (näinhän se on opetettu pennusta, ihan oikein siis).

Ihan lopussa meni hieman pasmat sekaisin lentävistä targeteista ja A-esteen ja putken erottelusta, että parin sekunnin mustia aukkoja ratamuistissa saattoi ohjaajalle olla.. ;) Nyt täytyy pitää pää kylmänä ja keskittyä loppuun asti jatkossa.
Ja putkeen saatiin Tessa menemään A:n viereltä, kun muisti pitää TISSIT KOHTI KOIRAA!! Helppo sääntö, vaikea muistaa. :D


torstai 8. elokuuta 2013

Pikainen kesäpäivitys

Kesä etenee juoksujalkaa huhheijaa! Ei meinaa perässä pysyä. Koko heinäkuu ollaan lomailtu, lähinnä mökillä, mutta aina välillä piipahdeltu erinäköisissä koulutuksissa.

Hyppytekniikkaleiri oli mahtava ja valaiseva kokemus. Opimme sieltä niin paljon uutta, että se oli enemmän kuin hintansa arvoinen! Tessalla on pääasiassa hyvä hyppytekniikka, mutta ylläpitotreeniä sekin vaatii. Laitan siitä joskus paremmalla ajalla yksityiskohtaisemman päivityksen.

Agirodussa piipahdettiin toteamaan, että koiran vireen hallinnassa on vielä paljon tekemistä. Se ei liene kenellekään (joukkueenkaan jäsenistä) yllätys, koska vireen hallinnan kanssa on tehty töitä siitä lähtien kun Tessa tuli taloon.

Agirodun jälkeen tömistettiin kaupungin pölyt jaloista ja suunnattiin kohti Forssaa ja ihanan vilpoista Lunkijärveä. Tessa oli niin täpinöissään järven rannalle saapumisesta, että kävi omilla uintikierroksillaan n. 30 kertaa ensimmäisen illan aikana. Aamulla kun herättiin, niin koira oli samantien järvessä.
Pientä jännitystä ilmaan toivat ilkikuriset sorsat, jotka tahallisesti (ihan selvästi, uskokaa pois) houkuttelivat Tessaa järven keskelle. Tessahan ui siellä monta monta kierrosta ja minä virittelin jo venettä, jos koiralta sattuisi loppumaan voimat kesken.

Välillä piipahdettiin Huittisissa ystävämme Hennan kasvattien pentutreffeillä. Pääsimme siellä hieman hiomaan Jirka Vierimaan kanssa omia ongelmiamme ja tietysti yhteisesti hihnakäytöstä. Myös mejä-jälkiä vedeltiin maastoon ja kaikki jäljen varrelle osuneet kantarellit poimittiin parempiin suihin.

Koko mökkiloman ajan treenattiin Tessan kanssa keppejä 2x2 menetelmällä. Päästiin Susan Garretin opissa päivään nro 5 (12 keppiä 12 päivässä). Kylläpä olin laiska. Treeni jatkuu nyt siis vielä kotona.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja Kennelrehun 40kg lihatoimitus odotteli meitä, joten kotiin oli lähdettävä. Tuliaisina tuotiin 10kg mustikkaa, hieman vähemmän vadelmaa. Riittänee siis koirillekin siitä satsista.