perjantai 26. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta 2015!



Tämän vuoden joulutervehdys karvakuonoille



Viime jouluna teimme perheessäni päätöksen lahjoittaa joka vuotinen joulukortteihin kuluva rahasumma hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohde oli vuosi sitten helppo valinta:  Uusi Lastensairaala 2017 -hanke oli näkyvästi esillä, ja tarve lahjoituksille oli akuutti. Tänä vuonna päätimme jatkaa samalla linjalla ja hyödyntää sähköisiä palveluita lähettämällä sähköisiä joulukortteja ja lahjoittamalla säästetyt joulukorttirahat samaan kohteeseen.

Tämän kaltaista hyväntekeväisyyttä ajatellessani mietin muitakin mahdollisia kohteita lahjoituksille. Samaan aikaan Megamyynti Areena julkaisi tiedotteensa, jonka mukaan he eivät tänä vuonna myy lainkaan ilotulitteita. Kunnioitettava päätös, johon itsekin halusin lähteä mukaan.

Megamyynti Areenan Tiedote, joka julkaistiin heidän Facebook-sivuillaan 10.12.2014 


Keskustelimme perheessäni rakettien tarpeellisuudesta, emmekä löytäneet myöskään yhtään syytä, miksi meidän tulisi päästä ampumaan niitä itse, kun ilotulitusta näkee omassa kaupungissamme vähän joka paikassa muutenkin.

Meillähän ei siis ole yhtäkään paukkuarkaa koiraa, mutta tiedämme miltä paukkuaran koiran perheeltä vaaditaan, puhumattakaan itse koirasta, joka mieluiten skippaisi koko vuodenvaihteen.
Päätimme siis olla tänä vuonna ampumatta yhtäkään rakettia ja lahjoittaa raketteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Kohteen valitsimme paukkuarkoja koiria ajatellen: Hannes Lohen Koiran geenit -projektin ääniarkuustutkimus. Suoraanhan kyseiseen tutkimukseen ei pysty rahaa lahjoittamaan, mutta Koirien terveystutkimusrahaston kautta lahjoitettaessa voi pyytää lahjoituksen kohdentamista kyseiseen tutkimukseen.

Koirien terveystutkimusrahasto

Toiveemme on, että ensi vuonna näin tekisi yhä useampi. Toivomme myös muilta raketteja tänä vuonna myyviltä liikkeiltä Megamyynti Areenan esimerkillistä ryhtiliikettä. Ilotulituksia ei tarvitse kokonaan tästä maasta kieltää, mutta ne voisi mielestämme keskittää kaupungeittain tai lähiöittäin näytösmäisesti hallitusti ja valvotusti. Myös yhteiskunnan varoja säästyisi tällä tavalla huomattava määrä.

Rauhallista ja onnellista Uutta Vuotta 2015 toivottaen:
- Lehtovirran pesue

maanantai 15. joulukuuta 2014

Tessa 3v.!!

Tessa täytti lauantaina 13.12. jo hienot 3 vuotta! Joulukiireiden takia synttäriostoksille ehdittiin vasta tänään, mutta sehän ei menoa haitannut, sillä samalla ehdittiin tehdä myös hieman joululahjaostoksia karvakamuille.


Synttärisankari valitsi kaikkien ihanien lelujen joukosta itselleen kelluvan majakan.


Leluhyllyn edessä päivänsankarilla ei mennyt tassu suuhun, vaan Tessa suunnisti heti vesilelu-osastolle. Sieltä löytyi, ehkä hetken aikaa haaveiltu kelluva majakka talven uimala reissuja silmällä pitäen. Toivotaan, että majakka kelluu kesään asti, niin saamme siitä oivan vepe-lelun.



Joululahjaostoksilla, mitähän kaikkea sinne koriin tulikaan laitettua, se selviää jouluaattona!


Joululahjojen valintaan käytettiinkin hieman enemmän aikaa, ja myös selkeästi suurta harkintaa. Pohdinnan lomassa ei tarvinnut tyhjällä mahalla pähkäillä, vaan Mustin ja Mirrin avulias henkilökunta tarjoili sankarille hieman välipalapurtavaa: kalakakkuja ja peurakeksejä, namskis!



Sankari itse valitsemansa lahjan kanssa.



Synttärilelu testissä, ilme kertonee kaiken: älä sinä tule sen kameran kanssa nyt sotkemaan mun juttuja.. 

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Koira2014 -messut 6.-7.12.2014

Viime viikonloppu meni vauhdikkaasti Koira2014-messuilla. Viikonloppu oli meille Tessan kanssa kiireinen, mutta sitäkin ihanampi ja tapahtumarikas! Esiinnyimme kolmesti ison areenan agilitynäytöksissä, osallistuimme kahdesti Houkutusten Highwayhin ja näiden lisäksi kaikki ylimääräinen liikenevä aika päivystettiin Sonarcin ständillä.

Tessa esiintyi todella mallikkaasti NoDon agilitynäytöksissä. Keppien kanssa oli hieman ohjausongelmia, mutta sen jälkeen koko rata menikin niin sanotusti putkeen :D

Tässä video sunnuntain aamupäivä-näytöksestä.





Houkutusten Highway -kilpailuun osallistuimme HSKH:n riveissä. Olimme osa HSKH rytmiryhmä -joukkuetta, ja joukkueemme pärjäsikin tosi hienosti: 2. sija yhdestätoista joukkueesta! Finaalissa hävisimme oman seuran HSKH Australia -joukkueelle, mutta sehän ei menoa haitannut, nappasihan seuramme kuitenkin tuplavoiton. ;)

Alla videokooste sunnuntain kilpailusta. Tessan kanssa juoksemme oikean puolimmaisessa joukkueessa toisina.





Väliajat päivystettiinkin sitten Sonarc Ky:n ständillä, joka esitteli messuilla ensimmäisenä Suomessa Vetfood Professional -koirien ja kissojen lisäravinne sarjan. Sarjasta löytyy mm. erinomainen palautustuote koirille, joka perustuu ihmispuolella jo jonkin aikaan käytettyihin BCAA-aminohappoihin, kreatiiniin ja beta-alaniiniin sekä koirilla tarvittaviin kaliumiin, rasvaan (MCT) ja vitamiineihin ja nivelaineisiin. Muutamien alan asiantuntijoiden kanssa ehdimme messuilla tästä tuotteesta keskustella ja BB Recovery Balance todettiinkin jo alustavasti optimaaliseksi palautustuotteeksi nimenomaan agilitykoirille.
Lisäksi sarjasta löytyy tällä hetkellä Brainactive Balance ikääntyville koirille ja Immunactiv Balance immuniteetin buustaukseen koirilla ja kissoilla.  Tuotteita voi tiedustella suoraan Sonarc Ky:ltä osoitteesta www.sonarc.fi


maanantai 24. marraskuuta 2014

Verta ja poskisoluja

Tänään käytiin otattamassa koko koirapoppoosta dna-näytteet MyDogDNA-terveyspassia varten.

Dna-näytettä varten jokaiselta koiralta harjattiin kolme harjallista poskisoluja. Kuulostaa helpommalta kuin se onkaan. Tessan harjoista yksi kontaminoitui, kun Tessa läpsäisi sitä tassullaan todeten, ettei tälläiset harjajutut ole häntä varten. Taikan harjoista osa oli täysin kuolan peitossa, koska harja aiheutti hieman yökkimistä mummokoiralta. Tinkan harjat taisivat kaikki onnistua, sillä raukka ei vielä ainakaan osannut harjahyökkäykseltä suojautua.

Dna-näytteiden lisäksi Tinka joutui verikokeeseen, sillä se oli joukon ainut joka ei ollut vielä luovuttanut verinäytettä Lohen geenipankkiin. Tinka osoittautui todelliseksi "Draama Queeniksi", sillä verinäytteen jälkeen siitä tuli kolmijalkainen, joka ei pystynyt millään liikkumaan metriäkään, olihan siitä vuodatettu sentään 3ml verta! :D

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt jäämme mielenkiinnolla odottelemaan dna-testien tuloksia ja perimän monimuotoisuus indeksejä.

Suosittelen edelleen kaikkia osallistumaan Hannes Lohen Koirangeenit-tutkimukseen, sillä näytteen antaminen on todella helppoa ja vaivatonta. Lisäksi mitä enemmän näytteitä geenipankkiin saadaan, sitä enemmän geenivirheitä pystytään paikallistamaan. Tämä auttaa osaltaan samojen sairauksien geenipoikkemien paikantamiseen myös ihmisillä.

Suosittelen myös MyDogDNA-terveyspassia vähintään jokaiselle jalostuskoiralle, sillä geeniperimän monimuotoisuuden vaaliminen on kasvattajan velvollisuus. Samalla se auttaa kasvattamaan yhä terveempiä jälkeläisiä, joka vie koko rotua terveempään suuntaan.




maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikonlopun viettoa

Viikonloppuna meillä oli oikein kunnon koirien leikkipuisto, sillä olimme suunnitelleet koko lauantaiksi koiramaista hauskanpitoa. Myös Tinka-neiti saapui innosta puhkuen suunnitelmista kuultuaan ja liittyi riehakkaasti jo valmiiksi energiseen porukkaamme.

Ihan ensin kurvasimme siis kolmen labradorin voimin Nurmijärvelle Sannan ja Pihkan luokse kylään ja pääsimme nauttimaan parin hehtaarin leikkiareenasta täysin rinnoin. Mukana hippa- ja painileikeissä oli koko porukka, eli Taika, Tessa, Tinka ja Pihka. :)

Alla muutama kuva, joista varmasti välittyy riehakas tunnelma..



Tämän jälkeen oli vuorossa pulikointia Hyvinkään koirauimalassa. Voitte arvata, että laumassamme oli hieman pideltävää, ja rynnistimmekin kylpylän oviaukosta kirjaimellisesti 16-vetoisella labramoottorilla ;)

Pari kuvaa ehdimme napata Taikasta ja Tessasta, Tinka ja Pihka olivat niin salamannopeita, ettei kamera pysynyt niiden perässä (tai kameramies ei pysynyt). 








Kun olimme saaneet pulikoitua ja rauhassa kuivateltua (koirat turkkejaan, minä ja Sanna omia hikipisaroita otsaltamme), suunnistimme vielä syvemmälle Hyvinkään maisemiin ja kurvasimme nyt Tiina-ystävämme-hierojamme-agilitykouluttajamme luokse. Tiinan laumassa on jo valmiiksi kaksi koikkeria, yksi belgi ja apso, joten koirakavereista ei ollut ainakaan pulaa. Näimme myös todellisia rakkaudenosoituksia, kun Gandhi-belgi tulenpalavasti rakastui pikku-Tinkaamme. 

Voitte siis arvata, että minulla oli yön tunteina kotiin palatessani mukana takakontillinen väsyneitä (mutta sitäkin onnellisempia) labradoreja, ja sellaisia näkee TOSI HARVOIN! :)

Kiitos taas Sannalle ja Pihkalle mukavasta seurasta!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Tessan kepit!!

JEEEEE!!! Me ollaan vihdoin ja viimein, kovan työn ja tuskan, ja mitä erilaisimpien metodien kautta saatu Tessalle onnistuneet kepit! :)

Vielä pitää hioa lähestymiskulmia ja saada tietysti lisää vauhtia, mutta nyt kepit ovat itsenäinen suoritus, ja aika hyvin jo hakee myös oikean aloitusvälin. Kovasti pieni ja hieman epävarma ruskea otus vielä tarvitsee kannustusta omasta osaamisestaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. Ja eiköhän me päästä tämän jälkeen jo pikkuhiljaa oikeisiin, virallisiin kisoihinkin, jee! :)

Tässä vielä oikein video-näyte meidän keppitreenistä, kiitos videoinnista kuuluu Hennalle!


torstai 6. marraskuuta 2014

DogEnvi -näytteenotot

Viime sunnuntai tuli vietettyä Sannan ja Pihkan seurassa Nurmijärvellä, jossa järjestettiin DogEnvi -näytteidenotot. DogEnvi-tutkimuksessa tutkitaan mikrobiotan, allergiataipumuksen ja piilevän tulehduksen yhteyttä elinympäristöön koirilla ja koiranomistajilla. 

Olimme siis päättäneet Sannan kanssa uhrautua taas hyvän tutkimuksen puolesta ja luovutimme itsestämme ja koiristamme verta, ihosoluja ja ulostenäytteitä. Näytteitä kun tarvittiin sekä koirasta että sen omistajasta. Noh, mitäpä emme tekisi hyvän ja tarpeellisen tutkimuksen hyväksi! Tämä tutkimus kiinnosti minua itseäni myös tulevana kasvattajana.

Tutkimuksessa verinäytteistä on tarkoitus mitata allergiasta kertovia vasta-aineita, tulehduksesta kertovia proteiineja ja immuunijärjestelmän tasapainotilasta kertovia proteiineja. Näiden lisäksi selvitetään iho- ja ulostenäytteistä ihon ja suoliston mikrobilajisto. Kyselylomakkein ja GPS-seurannalla kerätään tietoa elinympäristöstä. Tutkimuksessa näytteet otetaan kahdelta yleiseltä koirarodulta (labradorinnoutaja ja lapinkoira) ja heidän omistajiltaan. Lisäksi näytteet otetaan koirien emoilta ja kasvattajilta, ja pieneltä verrokkiryhmältä, joilla ei ole koskaan ollut merkittäviä koirakontakteja. Tutkimusaineisto mahdollistaa vertailun koko elämänsä maalla ja kaupungissa viettäneiden koirien välillä, kuten myös sellaisten koirien, joiden elinympäristö on syntymän jälkeen vaihtunut.

Tessa ja Pihka tulevat siis saamaan vielä keväällä GPS-paikannuspannat kaulaansa viikon ajaksi. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, millaisia koukeroita GPS-piirturi tulee piirtämään... :D

Täytettäviä lomakkeita riitti melkein kahdeksi tunniksi. :)

maanantai 3. marraskuuta 2014

Tessa Koira2014-messuilla!

Tessa on kutsuttu myös Koira2014-tapahtumaan Helsingin Messukeskukseen 6.-7.12.2014. Tessa esiintyy Nobody's Dog Sport ry:n agilitynäytöksissä. Tervetuloa kaikki tutut ja tuntemattomat seuraamaan ruskean labramoottorin agiliitelyä!

maanantai 11. elokuuta 2014

World Dog Show 2014

Helsinki täyttyi koiraihmisistä Maailman Voittaja näyttelyviikonlopun ajaksi. Mekin olimme siellä Tessan kanssa, sillä Tessa ja siskokoiransa Pihka olivat saaneet kunnian edustaa labradoreja päänäyttämöllä esitettävissä Nobody's Dog Sportsin agilitynäytöksissä.

Esityksiä oli perjantaina ja lauantaina kaksin kappalein ja sunnuntaina vielä kertaalleen.

Tessa jaksoi perjantaina ja sunnuntaina näyttää taitojaan, mutta lauantai taisi mennä enemmänkin yleisön naurattamiseksi. Hupia sekin!

Viikonloppu oli raskas, mutta se piti sisällään hurjan paljon naurua, jännitystä, yhdessä iloitsemista ja tietenkin koiran kanssa reissaamista. Päivääkään emme vaihtaisi pois ja toivottavasti meidät kutsutaan myös joulukuussa uudelleen.

Nobody's Dog Sports kuvasi kaikki suoritukset, ja videot tulevat jossain vaiheessa heidän Youtube-kanavalleen.

Jukka Pätynen ja koirakuvat.kuvat.fi sai ikuistettua meidät muutamaan otokseen, ja hänen luvallaan ne myös tässä blogissa julkaistaan.





sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Iloisia uutisia Karjaan näyttelystä!

Tessa kävi tänään siskonsa kanssa pyörähtämässä näyttelykehässä kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Karjaalla. Tuomarina labradorinnoutajilla oli hollantilainen Wim Wellens, joka olikin oikein miellyttävä ja koiraystävällinen tuomari.

Tessa oli ilmoitettu käyttöluokkaan, ja arvosteluksi Tessa sai ERI:n ja SA:n.

Aika hyvin meidän pieneltä agiliitäjä-vepeilijältä, joka oli tullut näyttelyistä hakemaan metsämiehen sertiä, eli H:ta. Näyttelypäivänä kaikki osaset kuitenkin olivat meidän eduksemme, sillä Tessa oli erittäin hyvässä turkissa ja juoksuaikaisena mukavan rauhallinen näyttelyissä esiintymiseen. Olimme myös saaneet vallan hyviä vinkkejä monilta tutuilta labradoriharrastajilta, joten esiintyminenkin meni melkoisen hienosti.

Alla vielä näyttelypäivältä poseeraus, joka tosin saatiin ikuistettua kameralla vasta kotipelloilla. Sanallinen arvostelu löytyy Koitokset ja näytelmät -sivulta.







perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kuinka VEPE vei labradorin ja omistajansa sydämen.

Tessa aloitti toukokuun puolessa välissä uuden harrastuksen: VEPEn. Olimme jo yrittäneet saada treenipaikkaa viime kesänä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt kuitenkin ryhmäpaikka omasta seurasta irtosi.

Ekoissa treeneissä oli jännittävää, koska kaikki muut ryhmästä olivat harrastaneet lajia jo edellisenä kesänä. Toiset vieläkin kauemmin. Ekat treenit menivätkin hieman kokeiluksi. Testattiin mitä koira jo osaa, ja missä ovat heikot kohdat, joita sitten lähdettäisiin treenaamaan. 
Toisissa treeneissä tiesimme jo, mitä treeneissä tapahtuu ja kolmansissa olimmekin jo täysillä mukana. 

Sitten kävi niin, että osa ryhmäläisistä oli osallistumassa seuran kokeisiin, ja heitä varten järjestettiin mölli-kokeet juuri ennen virallisia. Osallistujia oli aika vähän ja meille tarjoutuikin Tessan kanssa mahdollisuus lähteä kokeilemaan soveltuvuuskoetta vain 3 treenikerran pohjalta! Ei ehkä ihan niin järkevää, mutta Tessa oli osoittautunut tässkin lajissa luonnonlahjakkuudeksi.

Mölli-SOVEssa noudatettiin virallisia sääntöjä ja pistelasku suoritettiin virallisten sääntöjen mukaan. Tessa läpäisi mölli-SOVEn pistein 74/100, ollen möllikokeen paras koira! Esineen vienti tuotti odottamattomia yllätyksiä tutun apuohjaajan puuttuessa. 

Nyt olemme kalkuloineet siis SOVE-kokeita ympäri maata, ja aloittaneet vimmatun treenin tutun apuohjaajan kera. Tavoitteeksi olen asettanut tämän kesän aikana hyväksytyn SOVEn ja 2 x ALO1 ja siirto avoimeen luokkaan. Eipä siis muuta kuin treenaamaan... :)

Alla kuvasarja täydellisestä 25 pisteen veneen hausta (kuvista erityiskiitos Jaana Sorjoselle):


Alkuun vähän koiran hetsausta köydellä.

Vene soudetaan 30 metrin etäisyyteen.

Lähtölupa saatu: Tessa ja Tessan perämoottori täydessä vauhdissa!

Vene turvallisesti rantaan keskeltä maalitolppia. Täydet pisteet. :)




torstai 8. toukokuuta 2014

Meillä on kennelnimi!

Kennelliitosta saapui odotettuja ja iloisia uutisia. Kennelnimianomukseni ja ensimmäinen nimivaihtoehto oli hyväksytty. Blogin otsikko tulikin heti nimettyä uuden kennelnimen mukaan.

Nimi on peräisin, mistäs muualtakaan, kuin Taikan nimiväännöksestä. Rakkaalla lapsella on aina monta hellittelynimeä, ja jalkapallofanien perheessä (poislukien minä itse) koirat on nimetty myös jalkapalloilijoiden mukaan. Taika oli ensin Taikuri, sittemmin Ikuri. Tästä nimi kääntyi myöhemmin Ikeriksi (Iker Casillaksen mukaan) ja siitä vielä Ikermaniksi. ;)

Jos tässä "kennelissä" joskus pentuja nähdään, niin ehkä ensimmäinen pentue pitää sisällään maalivahdin lisäksi ne pelaajat itse .. Who knows!



perjantai 2. toukokuuta 2014

Uusia suuntia agilityssa

Niinhän siinä kävi, että HSKH:lta tuli jo aiemmin keväällä varoitus kesäkauden treenipaikkojen vähyydestä. Oli siis keksittävä varasuunnitelma. Sanna osasi vihjata juuri oikeaan aikaan Nobody's Dog Sports -yhdistyksen kesän agilityn valmennusryhmistä, joiden haku olisi vielä auki. Eipä siis muuta kuin hakemusta vetämään, vaikka treenit olisivatkin Hyvinkäällä asti.

Paikka irtosi parhaan mahdollisen kouluttajan ryhmästä ja päästiinpä vielä Sannan ja Pihkankin kanssa samaan ryhmään. Näiden ryhmävalintojen jälkeen tosin HSKH:kin tarjosi treenipaikkaa, mutta päätökset oli jo tehty: tämä kesä treenattaisiin tosissaan ja Hyvinkäällä :)

Viime tiistaina oli ensimmäinen treenikerta ja nyt vaikutti meininki niin lupaavalta, ettei kyllä yhtään turhaan ajeltu 130km agilitytreenien takia. Kouluttaja huomasi kaiken sen potentiaalin, mikä Tessassa on olemassa, se potentiaali täytyisi vain saada tehokkaaseen käyttöön milläs muullakaan, kuin ohjaajaa opastaen. Hikisiä tiistai-iltoja siis luvassa.. Mutta tätä vartenhan me on nenämme tähän soppaan laitettu.

Tänään käytiin myös pikkuisen vilkuilemassa tulevaisuuden voittaja-koiraa, agilityyn tietenkin. Alla olevissa kuvissa olisi tulevan lupaus-pennun emä. <3





sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

2x2 takapakkia

Tänään oli 2x2 -keppikurssin ensimmäinen yhteisharjoitus. Tessa jaksoi innostua ehkä maksimissaan 5min. Tokotreeneissä on tähän asti jaksanut koko tunnin, joten aika erikoista settiä oli. Tosin ympäristö oli hyvin levotonta: erilaisia vinkuja siellä täällä, hetsattuja/hetsattavia koiria ja ehkä se oleellisin: me tehtiin pitkän tauon jälkeen agilitya.

Nooh, nyt jatketaan lähiympäristössä omilla kepeillä ja koitetaan saada se neljän kepin rivistö työn alle ennen seuraavaa yhteisharjoitusta.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Olemme elossa!

Uusi vuosi on vaihtunut ja meistä ei ole kuulunut mitään. Ei hätää, olemme elossa ja menossa, monta rautaa tulessa, kuten aina.

Tessan kanssa on käyty HSKH:n tokossa, olemme saaneet kotiläksyksi aktivoida Tessa tekemään enemmän töitä. Se on siis laiskotellut ja minä olen yrittänyt helpottaa sille liikkeitä niin että varmasti onnistuisi. Nyt tulee siis muutos ja tänään olohuonetreenissä Tessa jo hieman kummasteli, että mitäs nyt ku namia ei tipukaan samaa tahtia kuin ennen. Aivonystyrät löytyi ja toivottavasti koimme molemmat ahaa-elämyksiä..

Piipahdin myös Leena Piiran Koiran stressi-luennolla kuuntelemassa, mitä sillä saralla on uutta tai muuta opittavaa. Tästä lisää ehkä joskus..

Tessa on pitänyt agility-taukoa puolivahingossa. Tessa on rahoittunut silmissä, ja jos nyt pitäisi arvioida esim. sen hermorakennetta, niin antaisin arvosanaksi korkeintaan "hieman rauhaton". Mainittakoon myös että Tessa, joka ei koskaan ole osannut olla hiljaa agilityhalleissa, on nyt perjantaina tapittanut minua 50min tiiviillä katsekontaktilla suu kiinni Vuokkoset Areenalla. Toko ja agility-tauko tekevät meille niin hyvää vaihtelua!

Tessa ja minä saatiin myös paikka HSKH:n 2x2 -pujottelukurssilta. Kurssi alkaa teorialla 23.2. ja siitä sitten aloitetaan taas keppien hinkkaaminen kevään aikana. Tavoitteena olisi onnistunut itsenäinen suoritus kesän alussa, ja me ehkä päästäis sitten kisaamaankin.

Vesipelastus-treeneihin olemme kesäksi hakeneet paikkaa, mutta sieltä ei ole vielä kuulunut mitään. Tällä hetkellä käydään uiskentelemassa (ja vähän sukeltelemassakin) Hyvinkään koirauimalassa. Toivottavasti saadaan treenipaikka!

Taika ja Tessa pääsevät hiihtolomalla valokuvausstudiolle ja toivotaan, että saadaan oikein hienoja ja onnistuneita kuvia. :)