Uusi vuosi on vaihtunut ja meistä ei ole kuulunut mitään. Ei hätää, olemme elossa ja menossa, monta rautaa tulessa, kuten aina.
Tessan kanssa on käyty HSKH:n tokossa, olemme saaneet kotiläksyksi aktivoida Tessa tekemään enemmän töitä. Se on siis laiskotellut ja minä olen yrittänyt helpottaa sille liikkeitä niin että varmasti onnistuisi. Nyt tulee siis muutos ja tänään olohuonetreenissä Tessa jo hieman kummasteli, että mitäs nyt ku namia ei tipukaan samaa tahtia kuin ennen. Aivonystyrät löytyi ja toivottavasti koimme molemmat ahaa-elämyksiä..
Piipahdin myös Leena Piiran Koiran stressi-luennolla kuuntelemassa, mitä sillä saralla on uutta tai muuta opittavaa. Tästä lisää ehkä joskus..
Tessa on pitänyt agility-taukoa puolivahingossa. Tessa on rahoittunut silmissä, ja jos nyt pitäisi arvioida esim. sen hermorakennetta, niin antaisin arvosanaksi korkeintaan "hieman rauhaton". Mainittakoon myös että Tessa, joka ei koskaan ole osannut olla hiljaa agilityhalleissa, on nyt perjantaina tapittanut minua 50min tiiviillä katsekontaktilla suu kiinni Vuokkoset Areenalla. Toko ja agility-tauko tekevät meille niin hyvää vaihtelua!
Tessa ja minä saatiin myös paikka HSKH:n 2x2 -pujottelukurssilta. Kurssi alkaa teorialla 23.2. ja siitä sitten aloitetaan taas keppien hinkkaaminen kevään aikana. Tavoitteena olisi onnistunut itsenäinen suoritus kesän alussa, ja me ehkä päästäis sitten kisaamaankin.
Vesipelastus-treeneihin olemme kesäksi hakeneet paikkaa, mutta sieltä ei ole vielä kuulunut mitään. Tällä hetkellä käydään uiskentelemassa (ja vähän sukeltelemassakin) Hyvinkään koirauimalassa. Toivottavasti saadaan treenipaikka!
Taika ja Tessa pääsevät hiihtolomalla valokuvausstudiolle ja toivotaan, että saadaan oikein hienoja ja onnistuneita kuvia. :)